Jäätikön jäljet- muinaiset merkit

Missä liikkuva jää on kuluttanut kallioperää siellä on ollut jääeroosiota. Mannerjäätikkö muovaa maisemaa. Sulamisvedet lajittelevat aineksen hiekaksi, saveksi ja soraksi jotka sulamisvesivirtojen avulla kasautuvat eri paikkoihin veden virtausnopeuden mukaan.

Jääkauden merkkejä ovat

• U-laaksot
• drumliinit
• silokalliot
• siirtolohkareet
• reunamuodostumat
• supat
• hiidenkirnut
• lustosavi
• harjut

Jäätikön jäljet- muinaiset merkit

Eroosio- liikkuvat voimat

Eroosio

• tarkoitetaan maaperän ja kallioperän kulumista aallokon, jään, tuulen tai veden kuljettaessa rapautumistuotteita paikasta toiseen
• pohjaeroosio= joki kaivautuu yhä vain syvemmälle ja sen reunoista alkaa tulla jyrkkiä, kuivilla alueilla se muodostaa kanjonin, mutta sateisemmilla alueilla maa-aines huuhtoutuu sadeveden mukana ja uoman reunat romahtavat massaliikuntojen vaikutuksesta jokeen ja näin muodostuu V-laakso
• sivueroosio=tämän vaikutuksesta joki alkaa mutkitella, koska veden virtaus kuluttaa jokea myös sivusuunnassa, voimakas virta kuluttaa uomaa tehokkaasti ulkokaarteesta ja samalla hitaampi virtaus kasaa sisäkaarteeseen ainesta hiekkasärkiksi
• delta= suisto, joka syntyy alueelle jossa joki laskee mereen ja haarautuu useiksi suuharoiksi

Aallot

• syntyvät, kun tuuli saa aikaan vesimolekyylien pystyliikkeen ja mitä pitkäkestoisempi ja voimakkaampi tuuli on sitä korkeampia aaltoja syntyy

Dyynit

• syntyvät, kun tuuli siirtää hiekkaa mukanaan ja kasaa sen "keoiksi"

Rapautuminen- kallio murenee

Rapautuminen tarkoittaa veden, ilman, lämpötilan muutosten tai eliöiden vaikutuksesta johtuvaa kiviaineksen hajoamista. Se onko kallioperä pehmeä vai kova vaikuttaa paljolti rapautumiseen- kova kallioperä rapautuu pehmeää hitaammin. Rapautumisen seurauksena muodostuu kivennäismaalajeja jotka sekoittuvat eloperäiseen ainekseen muodostaen maaperän.

Fysikaalinen eli mekaaninen rapautuminen

• kiviaines murentuu lämpötilan vaikutuksesta 
• suuret lämpötilan erot: aiheuttaa mm. sen, että lämpimässä mineraalit laajenevat ja kylmässä supistuvat ja se aiheuttaa jännitteitä eri mineraalikiteiden välille, lämpötilan suuret erot luovat kolmea erinlaista rapautumista; lämpörapautuminen, pakkasrapautuminen ja suolakiderapautuminen

Kemiallinen rapautuminen

• veteen imeytyneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja, hapot jotka ovat vedessä ovat peräisin maaperästä 
• pehmeät kivilajit kuten esim.kalkkikivi ovat alttiimpia kemialliselle rapautumiselle kuin esimerkiksi graniitti

Organogeeninen rapautuminen

• eliöiden aiheuttama
• ilmenee niin fysikaalisena kuin kemiaalisenakin rapautumisena
• esim. kasvien juuret kasvavat kallion halkeamiin siten, että kallio halkeaa, kasvien juurien erittämät hapot liukenevat veteen ja hapan vesi liuottaa kallioperää kemiallisesti

Massaliikunnnot

• maa- ja kiviaineksen liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta kutsutaan massaliikunnoksi
• maa aines voi lähteä liikkeelle erinäisin tavoin: virtaamalla, sortumalla, liukumalla tai vyörymällä
• liike on joko nopeaa tai hidasta
• nopeita massaliikuntoja ovat mm. kivivyöryt ja lumivyöryt
• massaliikuntojen syntyyn tarvitaan jokin laukaiseva tekijä kuten maanjäristys
• nopeat massaliikunnat johtuvat jurkillä rinteillä pelkästä painovoimasta  
• massalikuntojen riskiä lisää kasvillisuuden puuttuminen 

Magmaa ja maanjäristyksiä

Tuliperäisellä toiminnalla eli vulkanismilla tarkoitaan sitä, kun maansisäinen kuumuus purkautuu magmana eli sulanana kiviaineksena. Laava ,eli maan pinnalle virrannut magma, jähmettyessään muodostaa tulivuoria. Vulkaanisiin ilmiöihin kuuluu tulivuorien lisäksi vulkaaniset kaasupurkaukset ja kuumat lähteet.

Tulivuoria on kahdenlaisia

1. kerrostulivuoria eli ne muodostuvat päällekkäisistä vulkaanisen tuhkan ja laavan kerroksista. Esiintyvät tyypillisesti mannerlaattojen saumakohdissa, erityisesti alityöntövyöhykkeillä. Muodoltaan nämä tulivuoret ovat korkeita ja kartiomaisia. Kun kerrostulivuorien sitkeä laava muodostaa kraaterin eli purkausaukon suulle kovan kuoren tai "laavatupin" , sen alla magman ja vulkaanisten kaasujen paine pääsee kohoamaan ja lopulta paine räjäyttää "laavatupin" tieltään. Silloin vulkaanista tuhkaa ja kaasuja nousee korkeammalle ilmaan ja tulivuoren ympäristöön leviää vulkaanista tuhkaa ja pieniä jähmettyneitä vulkaanisia kiviä ja suurempia laavakimpaleita. Purkauksen jälkeen maahan satava tuhka jähmettyy useimmiten kevyiksi kiviksi. Vanhempi vulkaaninen tuhka on suotuisa alusta viljelylle ja sen vuoksi usein tulivuorien juurilla asustelee paljon ihmisiä.
2. Kilpitulivuoria eli ne muodostuvat basalttisista, emäksisestä laavasta joka on helposti juoksevaa ja nopeasti virtaavaa. Nämä tulivuoret ovat loivarinteisiä ja laakeita ja ne syntyvät mereisten laattojen saumakohtiin tai kuumien pisteiden päälle. Näiden tulivuorien purkaukset ovat melko rauhallisia ja niitä tapahtuu vain, jos vettä pääsee purkautumiskanavaan. Purkauksissa ei yleisimmin vapaudu tuhkaa,mutta laavaa voi suihkuta tuliverhoina maanpinnan yläpuolelle.

Maanjäristys

• tapahtuu, kun kallioperään varastoitunut jännitys ylittää kiviaineksen lujuuden 
• yleisimmin maanjäristyksiä tulee litofäärilaattojen reunoilla, mutta järistyksiä voi yhtä hyvin olla keskellä laattaakin
• kun laatat eivät pääse liikkumaan tasaisesti toistensa ohitse tai alitse, ne jumittuvat kiinni toisiinsa,laattojen väliseen jännitykseen ja sen nousemiseen vaikuttavat se mitä voimakkaampi niiden välinen liike on ja mitä pidemmäksi aikaa ne lukkiutuvat/jumiutuvat toisiinsa. Lopulta kallioperä antaa periksi ja murtuu ja jännitys vapautuu maanjäristyksessä
• pitkittäiset P-aallot eli primääriaallot etenevät maankuoren sisällä ja ne ovat hitaampia kiinteässä kalliossa ja nopeampia syvällä maan sulassa vaipassa
• poikittaiset S-aallot eli sekundääriaallot eivät läpäise sulia kerroksia maan sisällä ja ne ovat lähes puolet hitaampia kuin P-aallot
• on olemassa myös L-aaltoja jotka ovat pinta-aaltoja ja ne ovat melko hitaita, mutta ne aiheuttavat pahimmat tuhot. Niiden avulla voidaan määritellä tarkka järistyskeskus ja sen voimakkuus 

Geologinen kierto- kivikierrätystä

Maapallon kuori ja sen kivet koostuvat pääosin mineraaleista. Mineraalit ovat eri alkuaineiden muodostamia kemiallisia yhdisteitä. Malmimineraaliksi kutsutaan mineraalia, joka sisältää niin paljon metallia, että sen rikastaminen eli erottaminen on taloudellisesti kannattavaa. Sitten, kun mineraalit yhdistyvät kiinteiksi kappaleiksi muodostuu yksi kivilaji. Erilaisia kivilajeja on tuhansia ja ne muodostavat yhdessä kallioperän. Uutta maaperää syntyy jatkuvasti maapallolle ja vuorenpoimutusta tapahtuu myös jatkuvasti. Poimuvuoristot syntyvät litosfäärilaattojen törmäyskohtiin. Kivilajit luokitellaan magma- metamorfisiin tai sedimenttisiin kiviin kunkin syntymätavan perusteella.

Eroosio kuluttaa kallioperäämme ja siten tasaa pinnanmuotoja. Vanhat kilpialueet ovat tasoittuneet pinnanmuodoiltaan peneplaaniksi eli puolitasannoiksi.

Maa- kolmas kivi Auringosta

• alkuvaiheessa maapallo oli kuuma planeetta, jonka lämpötilaa nostivat jatkuvat meteoriittipommitukset ja maapallon sisäiset radioaktiivisten aineiden hajoaminen
• lämpötilan noustessa raskaammat aineet rauta ja nikkeli sulivat ja alkoivat vajota kohti Maan sisäosia ja samalla ne työnsivät kevyempiä aineita tieltään kohti Maan pintakerroksia
• meteoridipommituksen loputtua maapallon pinnalle syntyi litosfääri eli kiinteä kivikehä

Maan rakenne

• sisäydin
• ulkoydin
• vaippa
• mantereinen ja mereinen kuori

Maapallon kuorikerros ei ole täysin yhtenäinen vaan se koostuu erinäisistä litosfäärilaatoista jotka liikuvat eri suuntiin.Litosfäärilaattojen erkanemissaumoissa syntyy uutta mereistä kuorta ja törmäyssaumoissa vanhaa kuorta painuu alityöntönä astesnosfääriin, jossa se sittemmin sulaa. Litosfäärilaattojen reunamilla on yleisesti vulkanismia, vuorenpoimuttumista ja maanjäristyksiä.

Biomit- päiväntasaajalta navoille

Biomi

• kun kasvit joilla on suht koht samanlainen kasvupaikkavaatimukset muodostavat suuria kasviyhdyskuntia yhdessä muiden eliöiden ja elottomien eli abioottisten tekijöiden kanssa biomeja
• esimerkkeinä biomeista ovat mm. havumetsä ja sademetsä 

Trooppiset sademetsät 

• päiväntasaajan molemmilla puolilla kasvava biomi, jossa on aina lämmintä(+18 astetta) 
• sataa joka päivä
• lajit trooppisissa sademetsissä ovat hyvin moninaiset esim. yhdellä hehtarilla voi kasvaa kymmeniä ellei satojakin eri puulajeja 
• puusto kasvaa kerroksittain, suurimmat puista voivat olla jopa 60 metrin korkuisia
• ei paljoa aluskasvillisuutta, koska Auringon säteily ei ulotu kuin hyvin vähissä määrin puiden latvuston läpi 
• trooppisissa sademetsissä kasvaa mm.epifyyttejä kuten orkideoja ja liaaneja
• puilla useimmiten ilmajuuria -> ottavat kosteutta ilmasta ja (joka päiväisestä) sadevedestä
• puiden lehdet myös sopeutuneita jokapäiväisiin rankkoihin sateisiin -> lehdet kovia, sileäreunaisia ja vahapintaisia
• ilman korkealämpötila nopeuttaa hajoamisprosesseja sekä aineet vapautuvat nopeasti kasvillisuuden käyttöön
• trooppisten sademetsien häviäminen on yksi aikamme vakavimpia ympäristöongelmia (trooppiset sademetsät eivät nimittäin toistuvien hakkuiden jälkeen enää uusiudu vaan sen paikalle kasvaa sekundääri metsää, mutta se ei ole lajeiltaan läheskään yhtä monimuotoinen kuin alkuperäinen trooppinen sademetsä

Subtrooppiset sademetsät

• mannerten itä osiin muodostuneita sademetsiä joissa lämpien merivirtojen takia sataa erityisen runsaasti kesäisin
• pienempiä kuin trooppiset sademetsät
• suurimmaksi osaksi kasvit ovat ainavihantia (osa laijeista kuitenkin pudottaa lehtensä talveksi)
• voimakkaasti viljeltyjä alueita niin Pohjois- kuin Keski-Amerikassakin kuin Aasiassakin
• tyypillisiä viljelykasveja ovat esim. tee, maissi ja riisi

Savannit

• sijaitsevat trooppisilla alueilla 
• savanneille on muodostunut kasvillisuutta joka kestää sadekausien ja kuivien kausien rajun vaihtelun

Monsuunimetsät

• sijaitsevat Aasiassa monsuunisateiden alueella
• muistuttavat lajirunsaudeltaan trooppisia sademetsiä -> kuivien kausien ja sadekausien jakautiminen aiheuttaa sen ettei puusto ole yhtä tiheää ja korkeaa kuin sademetsissä -> mikä lisää Auringon säteilyn määrää maan pinnalla ja siten monsuunimetsissä on paljon enemmän aluskasvillisuutta kuin trooppisissa sademetsissä 

Aavikot

• ovat joko trooppisia(lämpö aina yli +18 astetta) tai subtrooppisia(lämpö aina yli +10 astetta) tai kylmyysaavikoita(kylmän ilmaston aavikot)
• yleisesti aavikoilla on aina pieni sateen määrä johtuen alueiden korkeapaineen vyöhykkeistä
• esiintyvyys useimmiten 15. ja 30. leveysasteen välillä, mantereiden sisäosissa ja kääntöpiirien tuntumassa

Nahkealehtinen kasvillisuus

• sijaitsevat Välimeren ympäristössä
• alueella viljellään paljon eri sitrushedelmiä ja mm. oliiveja ja viinejä
• puut ja pensaat ovat tällä alueella ainavihantia ja paksukaarnaisia
• sateen ja kuivuuden vaihtelut luovat hyvin karun ympäristön kasveille

Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsät

• sijaitsevat pääosin Maan pohjoisella pallonpuoliskolla
• mm. Keski-Eurooppa, Japani ja Kiinan pohjoisosat kuuluvat tähän kasvillisuusvyöhykkeeseen, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla ainoastaan Uudessa-Seelannissa ja Chilen eteläosissa voi törmätä tähän vyöhykkeeseen
• tyypillisiä puulajeja Euroopassa ovat esim. vaahtera, jalava ja saarni
• Pohjois-Amerikan ja Aasian itäosien metsät ovat taasen lajistoltaan laajempia
• otollinen vyöhyke maanviljelylle ja siksi alueet ovat olleet jo pitkään tiheästi asutettuja

Arot

•  sijaitsevat mannerten keskiosissa
• lauhkean vyöhykkeen puuttomia alueita -> lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla
• maannos tällä vyöhykkeellä ravinteikasta(mustamulta) jonka vuoksi aroilla viljellään ja kasvatetaan karjaa
• talvet viileitä, kesät lämpimiä
• kuivimmat arot eivät sovellu viljelemiseen ellei niitä voi jollain keinolla kastella -> laiduntamiseen silti oikein hyviä 

Havumetsät

• tosiselta nimeltään taiga
• sijaitsee Pohjois-Ameriikasta Pohjois-Euroopan kautta aina Siperiaan saakka
• puut suurimmaksi osaksi havupuita (mäntyjä ja kuusia)-> sopeutuneet hyvin kylmiin talviin -> ikivihreitä
• aluskasvillisuutta on aina vuoden ajasta riippumatta(sammalta, varpukasveja tai jäkälää)
• alueilla väestöntiheys pieni, koska ilmasto sopeutuu huonosti maatalouteen

Tundra

• esiintyy kylmällä vyöhykkeellä (lämpimimmän kuukauden keskilämpötila on aina alle +10 astetta)
• maaperä ikiroudassa(pintamaa sulaa kesällä muutaman kymmenen senttiä)
• ei puita vaan paljon varpukasveja, sammalta ja jäkälää
• suot ovat yleisiä -> ikirouta estää sulamisvesien imeytymisen maahan, haihduntaa ei juuri ole ja maa on alavaa eli sulamisvedet eivät pääse valumaan poiskaan 
• asutus hyvin harvaa, jos asutusta on se keskittyy lähinnä jokien varsille, rannikoille, jokien suistoihin tai öljyn, kaasun ja kaivannaisten esiintymisalueille
• perinteisiä elinkeinoja ovat kalastus ja porotalous

Maanpinta- biosfäärin pohja

Maankuoren päälimmäinen kerros osa(maaperä) on , irtomaakerros, kerros jossa kasvit kasvavat ja ne ottavat siitä veden ja ravinteet. Maaperän alla on kallioperä, sen pinta on ajan kuluessa paikoitellen rapautunut, hajonnut, pieniksi paloiksi sateen, tuulen ja lämmönvaihteluiden seurauksina.Aines maaperään on syntynyt joko kun se on kulkeutunut ja kasaantunut veden, jään tai tuulen avulla; tai kun se on hiljakseen rapautunutkallioperästä. Maaperään on myöskin sekoittunut kuolleiden eliöiden jäänteistä koostuvaa orgaanista eli eloperäistä ainesta. Maaperä on Suomessa syntynyt pääosin viimeisen jääkauden aikana ja myöskin sen jälkeen. Kallioperästä  ja maaperästä voidaan käyttää myös yhteisnimitystä maankamara.
Maalajit( maaperä koostuu)

• maalajeista -> sisältävät lajitteita
• lajitteita ovat mm. sora, hiekka ja lohkareet
• maalajit jaetaan kahteen ryhmään: kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin niiden syntytavan perusteella (kivennäismaalajit ovat kallioperästä rapautumalla, kun taas eloperäiset maalajit ovat syntyneet kuolleiden eläinten ja kasvien hajotessa)
• kivennäismaalajeja ovat esim. savi, sora, moreeni ja hiekka
• eloperäisiä maalajeja ovat esim.lieju, turve, multa ja kalkkilieju
• yleisin maalaji on moreeni (esiintyy esim.metsien ja savikkojen alla)

 Kasvillisuusvyöhykkeet (ja niiden maannostyypit)(maannos=maaperän yläosaan kehittynyt kerroksellinen rakenne, maannoksella on tietynlainen profiili eli kerroksellisuus pystyleikkauksessa)

• tundra ja vuoristot(tundramaannos, vuoristomaannos)
• havumetsä(podsoli)
• lehtimetsä(ruskomaa)
• lauhkeat arot(mustamulta)
• savannit(savannimaannos)
• nahkealehtinen kasvillisuus(terra rossa)
• sademetsät, savannit(latosoli)
• aavikot(aavikkomaannos)
• jokien tulvatasangot(tulvamaannos)

Ilmasto- aina muutoksissa

Kasvihuoneilmiö

• kasvihuonekaasujen (mm. hiilidioksidin ja metaanin) vaikutuksen seuraus ilmakehässä
• maapallolle saapuva lyhytaaltoinen Auringon säteily pääsee kaasukerrosten lävitse 
• maasta heijastuneesta pidempiaaltoisesta säteilystä osa absorboituu tai heijastuu kasvihuonekaasuista ja jää lämmittämään maapalloa
• kasvihuonekaasuja ovat mm. hiilidioksidi, ilokaasu,metaani, HCFC-22, CFC-12, perfluorometaani ja rikkiheksafluoridi
• luontainen kasvihuoneilmiö lämmittää maapalloa noin 33 astetta, maan keskilämpötila +15
• ihmisen voimistama kasvihuoneilmiön on ennustettu nostavan lämpötilaa lisäksi vielä 1-6 astetta seuraavien 80v. kuluessa 
• jo kahden asteen keskilämpötilan nopeaa nousua pidetään egologisesti kriittisenä
• kasvihuoneilmiötä pyritään lieventämään/ torjumaan kansainvälisillä sopimuksilla ja päästökauppajärjestelmällä ´->jokainen voi omilla joka päiväisillä valinnoillaan vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä

Ilmastot tropiikista jäätikölle

Ilmasto
eli alueelle tyypilliset sääilmiöt ja niiden vaihtelut pitkällä aikavälillä(alueen säätilojen pitkäaikainen keskiarvo). Ilmastoon vaikuttavat mm. korkeus merenpinnasta, merivirrat, tuulet ja etäisyys päiväntasaajasta ja meristä. Meren lähellä sijainti tasoittaa vuodenaikaisia lämpötilaeroja, kun taas sijainti keskellä mannerta merkitsee suuriakin muutoksia lämpötiloissa eri vuoden aikoina. Samalla leveyspiirillä voi olla useitakin eri ilmastoja. Yleisesti ilmastot jaetaan meri-, manner- ja väli- ilmastoihin, mutta käytetyin sekä tunnetuin luokittelu tapa(klimatologin Wladimir Köppenin v.1900 tekemä) on rajaus eri ilmastovyöhykkeisiin.

• trooppinen ilmasto(päiväntasaaja)
• kuiva ilmasto(kääntöpiirien molemmat puolet)
• lauhkea ilmasto(kääntöpiirien ja napapiirien välinen alue, merenläheisyys)
• viileä ilmasto(kääntäpiirien ja napapiirien välinen alue, mantereinen ilmasto)
• jääilmasto(napojen lähettyvillä oleva alue)
• (vuoristoalueet, ei yhtenäistä ilmastoa, paikalliset pinnanmuodot vaikuttavat kuten myöskin vuoriston etäisyys päiväntasaajasta vaikuttaa puu-ja lumirajoihin)

 El Nino

• tuo lämpimiä merivirtoja Perun edustalle -> kumpuaminen estyy, kalakannat vähenevät
• aiheuttaa Australiaan kuivuutta

La Nina

•  aiheuttaa erityisen kuivaa ja viileää Perun rannikolle 
• Australiaan erittäin voimakkaita sateita 

El Ninon ja La Ninan kierrosta tutkijat käyttävät nimitystä ENSO.

Sää- odotettavissa huomisiltaan

Sää
eli ilman hetkellinen tila jollain tietyllä alueella. Siihen vaikuttavia tekijöitä eli säätekijöitä ovat esim. pilvisyys, lämpötila ja tuulen nopeus ja sen suunta. Sää tekijöitä mitataan erillisillä sääasemilla, joissa on säätutkia ja sääsatelliitteja. Sääennustusmallien ja säähavaintojen avulla ja niiden perusteella meteorologit laativat sääennusteen jossa ennustetaan ilmakehän tulevaa tilaa. Alueen sijainti maailmassa vaikuttaa sääolosuhteisiin esim. Suomessa sääolosuhteet vaihtelevat melkein joka päivä, kun taas esim. päiväntasaajalla sää pysyy lähes tulkoon samana vuodenajasta toiseen.

Syklonit
eli liikkuvat matalapaineet. Se syntyy, kun hepoasteilta tuleva lämmin ilma "törmää" napa-alueilta tulevan kylmän ilman kanssa. Niin sanottujen ilmamassojen rajakohtaan syntyy kieleke, jossa lämmin ilma kohoaa hitaasti kylmän ilma päälle ja kielekkeen kärkeen syntyy matalapaine. Lounais- ja länsituulet kuljettavat syntynyttä matalapainetta koilliseen ja itään n. 30-60 kilometrin tuntivauhdilla ja tätä liikkuvaa matalapainetta kutsutaan sykloniksi. Lämmin rintama on syklonin ns. etureuna ja siinä oleva ilmamassa kohoaa kylmemmän ilmamassan päälle. Kylmä rintama on taas syklonin kielekkeen ns. takareuna ja siinä oleva napa-alueilta tuleva kylmä ilmamassa työntää voimakkaasti lämmintä ilmaa ylöspäin. Kylmälle rintamalle tyypillinen sää on esim. kesäisin ukkospuuskat ja sadekuurot. Kylmä rintama etenee lämmintä rintamaa nopeammin ja sen saavuttaessa edellään kulkevan lämpimän rintaman sanotaan matalapaineen täyttyneen. Sykloneissa on matalapaineen keskus sekä  kylmä että lämmin rintama. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuulet puhaltavat pohjoisella pallonpuoliskolla matalapaineen keskuksen ympäri vastapäivään. Syklonin loppuvaiheessa syntyy okluusiorintama. On olemassa myös trooppisia sykloneja eli trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmille puolille ja niiden energianlähteinä on lämmin merivesi.

Sateet- luvassa pilvisyyttä

Absoluuttinen kosteus
ilmaisee veden määrän grammoina kuutiometriä kohden

Suomessa lähes kaikki sateet alkavat lumisateena kesäisin että talvisin.Kuitenkin matkallaan maahan jääkiteet sulavat usein ja muuttuvat vesipisaroiksi tai haihtuvat kokonaan, jos alailmakehä on riitävän lämmin.

On olemassa kolmea erinlaista sadetyyppiä

1. konventiosade
2. vuoristo- eli orografinen sade
3. rintamasade

Maapallon sateisimmat alueet ovat päiväntasaajan matalapainealueella.

Lämpimät merivirrat lisäävät sateisuutta paljoltikin rannikolla, kun taas kylmien merivirtojen yllä oleva kosteus tiivistyy sateiksi ja pilviksi merien yllä.

Veden kiertokulusta johtuen vettä haihtuu jatkuvasti ilmakehään ja kun se palautuu takaisin se tulee sateena alas. Sade syntyy, kun suhteellinen kosteus ilmassa on saavuttanut kastepisteen eli n. 100% ja vesihöyry tiivistyy suola-, noki- ja pölyhiukkasten ympärille.

Meret- lämmittävät ja viilentävät

Meret jaetaan yleisimmin valtameriin ja niitä pienempiin sivumeriin. Valtameriä ovat esim. Jäämeri, Tyynimeri ja Atlantti. Sivumeriä eli välimeriä ovat mm. Karibianmeri ja Välimeri. Sisämeret ovat sellaiset meret jotka ovat esim. kapeiden salmien välityksellä yhteydessä valtameriin. Tälläsia meriä ovat mm. Itämeri ja Mustameri.


Pinnanmuodoiltaan eli topografialtaan  merenpohja on yhtä vaihteleva kuin mantereen topografia. Keskisyvyys on valtamerissä noin 4000 metriä. Mannerjalusta reunustaa mantereita. Noin 200 metriin asti se viettää loivasti alaspäin, jossa se vaihtuu 4000 metrin syvyyteen asti viettäväksi  mannerrinteeksi. Merenpohjalla on melko tasainen syvänmeren tasanko. Valtamerien keskiselänteet sijaitsevat merien pohjalla kohdassa, siellä missä litosfäärilaatat erkanevat toisistaan.

Merivirrat jaetaan kahteen eri kategoriaan

• lämpimät merivirrat 

• kylmät merivirrat

 .
Osa tuulen liike-energiasta siirtyy kitkan avulla veden liike-energiaksi josta aiheutuu aallot . Vedenpinnan rikkoutumisen vuoksi tuuli tarttuu vesimolekyyleihin joka taas kasvattaa pieniä aaltoja suuremmiksi. Tyrkyiksi kutsutaan aallokkoa jossa harja kaatuu ja muodostaa vaahtopään, tässä aalto ei sinäänsä edes liikuta vettä ennen kuin harja kaatuu silloin vesi vasta liikkuu. Ristiaallokko on aallokko jossa kahdesta eri suunnasta tulevat aallot yhtyvät/kohtaavat. Useimmiten ristiaallokkoa esiintyy niemenkärkien edustalla.

Vesikehä- kiertää ja kuljettaa

Hydrosfääri eli vesikehä koostuu ilmakehän, merien ja mantereiden vesistä.

Maan painovoima ja Auringon säteilyenergia pitävät yllä veden kiertokulkua eli hydrologista kiertoa. Veden haihtumisen meristä ja mantereilta ilmakehään, missä tuulet kuljettavat sitä paikasta toiseen, aiheuttaa Auringon lämpösäteily.Nopeimmillaan kiertokulku on merien yläpuolella, koska melkein kaikki haihtuneesta vedestä palaa meriin takaisin sateena lähes saman tien.

Lämpö saa aikaan veden evaporaation eli haihtumisen esimerkiksi kasvien pinnalla ja pintavesissä. Lämpö on suurimmaksi osaksi peräisin Auringosta, mutta myös Maa erittää lämpöä lähinnä tuliperäisiltä eli vulkaanisilta alueilta.

Kuun vetovoima aiheuttaa kahdesti vuorokaudessa esiintyvät laskuveden eli luoden  ja nousuveden eli vuoksen. Vuorovesivaihteluun menee aikaa 24h 50min ja nousu- ja laskuveden välillä aikaa on 12h 25min. Vuorovesien voimakkuus vaihteleeeri puolilla maailmaa, koska meret ovat eri syvyisiä ja merenpohjan muodot ovat eri muotoisia eri paikoissa. Saaret, salmet ja rantaviiva vaikuttavat myös omalta osaltaan, koska ne aiheuttavay kitkaa meren ja maan välille.

Tuulet- tyyntä myrskyn edellä

Ilman liike eli tuuli tasoittaa eroja ilmanpaineessa ja lämpötilassa, jotka johtuvat siitä, kun Auringon lämpö jakautuu epätasaisesti maanpinnalle.

Suurten ilma määrien kohotessa ja  ilmanpaineen laskiessa alueelle syntyy matalapaine.
Suurten ilma määrien laskiessa ja ilmanpaineen noustessa alueelle syntyy korkeapaine.

Kun lämpimät (länsi)tuulet ja kylmät (itä)tuulet kohtaavat 60 asteen leveyspiirin kohdalla syntyy polaaririntaman matalapainealueiden kehittyminen ja siitä seuraa tälle alueelle kaikkina vuoden aikoina liikkuvia matalapaineita eli sykloneita.

Päiväntasaajalla ja polaaririntamassa on matalapaine ja hepoasteilla sekä napa-alueilla vallitsee korkeapaine.

On olemassa monsuunituulia joita esiintyy tyypillisesti esim. Etelä- ja Itä-Aasiassa ja ne ovat vuodenaikaistuulia(esiintyy kesämonsuuneina ja talvimonsuuneina).

Ilmakehä- suojaa ja suodattaa

Amosfääri eli meille tutumpi ilmakehä kostuu kerroksista, jotka ympäröivät maapalloa. Kerrokset ovat melko samanlaisia kemialliselta koostumukseltaan, mutta mitä korkeammalle mennään sitä enemmän niiden tiheys pienenee. Maan vetovoima estää ilmakehän kaasuja karkaamasta avaruuteen. Ilma on kaasuseos, joka sisältää happea(21%), argonia(alle 1%), typpeä(78%) ja hiilidioksidia(0,04%). Ilma ei sisällä vain näitä kaasuja vaan myös muita kaasuja, mutta vain hyvin pienissä määrin. Ilmakehässä on vesihöyryä sekä kiinteitä aineita kuten aerosoleja, tuhkaa, suolakiteitä ja pölyä. Ilmakehä jaetaan moniin kerroksiin lämpötilan ja kaasukoostumuksen perusteella. Ilmakehä jaetaan kaasujen tiheyden mukaan kahteen kerrokseen: heterosfääriin ja homosfääriin.

Homosfääri

• käsittää ilmakehän alaosan noin 100 kilometriin asti 
• koostumus: tasalaatuista ja hyvin sekoittunutta
• ilmanpaine on homosfäärissä suurin aivan maanpinnan lähettyvillä ja se pienenee ylöspäin mennessä

Heterosfääri

• käsittää ilmakehän yläosan eli noin 100 kilometrin korkeudelta ylöspäin olevan ilmakehän
• heterosfäärissä kaasut ovat sijoittuneet siten, että alempana ovat esiintyy raskaampia typpi-ja happimolekyylejä ja näitä ylemmäksi ovat sijoittuneet kevyemmät kaasut kuten vety tai helium 

 Ilmakehällä ei ole varsinaisesti selkeää loppua, vaan kaikista ylimpänä on vain yksittäisiä vetyatomeja.

Kun ilmakehä jaotellaan lämpötilan mukaan alin kerros olisi troposfääri joka ulottuu päiväntasaajalla n. 16 km korkeuteen ja navoilla kahdeksaan kilometriin. Troposfääri on elämälle soveltuva kerros, jossa voi esiintyä lähes kaikki havaitsemamme sääilmiöt. Sen lämpö on peräisin Auringosta sekä syvemmältä maapallon pintakerrokseen johtuneesta lämmöstä. Lämpötila ilmakehässä laskee ylöspäin mentäessä, koska lämmin ilma menettää kohotessaan osan energiastaan sekä viilenee.

Troposfäärin yläosassa eli tropopausissa ilma saavuttaa tason, jossa viileneminen ja ilman kohoaminen lakkaavat. Tropopausissa lämpötila on keskinmäärin -60 astetta Celsiusta ja siellä ilma on jo niin "harvaa" etteivät eliöt kykene selviytymään siellä.

Stratosfääri  on troposfäärin yläpuolella. Siinä sijaitsee voimakkaasti ultraviolettisäteilyä imevä otsonikerros.Strotosfääri taas päättyy noin 48 kilometrin korkeudessa stratopaussiin. Stratopausissa lämpötila pysyy noin 20 kilometriin asti vakiona.

Mesosfääri on stratopaussin ylkäpuolella oleva kerros. Yläraja eli mesospaussi on 80-90 kilometrin korkeudella.

Termosfääri on ilmakehämme ylin  kerros. Lämpötila alkaa nousta tässä kerroksessa. Termosfäärissä ainetta on kuitenkin niin harvassa ettei sitä voida mitata perinteisin menetelmin. Termosfäärin alaosaa kutsutaan ionosfääriksi, koska sen kaasut ovat siellä ionisoituneessa muodossa.

Kaikkein uloin ilmakehän osa on eksosfääri ja se sisältää pääosin vetyä ja heliumia.

Magnetosfääri eli Maan magneettikentän vaikutusalue. Se ulottuu kauas ilmakehän ulkopuolelle.
 

Maa pyörii radallaan

Maapallo on napa-alueiltaan litistynyt taivaankappale jota kutsutaan myös nimellä geoidi. Maapallo pyörähtää akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa ja Auringon ympäri maapallo pyörähtää 365 päivän kuluessa(poikkeuksena karkausvuosi jolloin "pyörähdysaika" on 366 päivää).

Tunnilla opin sen, että kierros Auringon ympäri kestää 365 päivää ja kuusi tuntia minkä takia joka neljänteen vuoteen lisätään yksi päivä, etteivät vuodenajat vaihtaisi paikkaa pitkällä aikavälillä yleisimmin karkauspäivä lisätään helmikuun loppuun.

Opin myös, että kansainvälinen päivämäärä raja on 180 astetta sekä itäistä että läntistä pituutta ja se sijaitsee Tyynellä merellä eikä se ole täysin suora vaan siinä on joitakin "pomppauksia" ettei rajaa lähellä olevien maiden sisällä olisi eri vuorokausi. Kun matkustetaan päivämäärärajan yli itään mennessä siirrytään edelliseen vuorokauteen.

Vuorokauden pituus vaihtelee paljonkin vuodenajan mukaan etenkin napa-alueilla. Tropiikissa taas päivä ja yö on vuodenajasta riippumatta pysyy lähes samana.

Aurinko- tähti tähtien joukossa

Aurinko on tavallinen keskikokoinen tähti. Aurinko sijaitsee Linnunrata-galaksissamme, noin 200 miljardin muun tähden joukossa.

Tähti on iso,valaiseva ja kaasumainen taivaankappale, jonka ytimessä tapahtuu fuusioreaktioita.

Linnunrata on kierteisgalaksi. Maa ja aurinkokunta sijaitsevat Orionin haarassa eli yhdessä Linnunradan kierteishaarassa.

Planeetat

Planeetat jaetaan kahteen eri ryhmään:

1. Kiviplaneetat( Merkurius, Venus, Maa ja Mars. Näitä planeettoja kutsutaan myös sisäplaneetoiksi.)
2. Kaasuplaneetat(Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus. Nämä planeetat ovat kauempana Auringosta kuin edellä mainitut kiviplaneetat ja ne ovat muodostuneet kaasuista.)

Tunnilla opin mitä aurinkopilkut tarkoittaa. Aurinkopilkut tarkoittavat Auringon pinnalla olevassa fotosfäärissä olevia kylmempiä alueita, joita havaitaan muuta ympäristöään tummempina kohtina eli siis aurinkopilkkuina. Aurinkopilkun keskellä on tumma alue(sen lämpötila on n. 4000 astetta) eli umbra. Magneettikentän voimakkuus on huomattavasti suurempi aurinkopilkussa kuin sen ympäristössä.

Kappale 1: Mitä, missä ja miksi?

Maantiede on yleissivistävä tieteen haara, jossa luodaan yhteenvetoja eli alueellisia synteesejä. Maantieteilijälle tärkein työväline on kartta. Se on yleistetty kuva alueesta ja alueen keskeisimmistä piirteistä. Merkityksellinen uudistus maantieteellisessä tutkimuksessa on satelliittikuvat, paikkatiedon ja karttaohjelmien kehittyminen. 

Tärkein oppimani asia oli se, että maantieteessä on enemmän kuin yksi osa-alue. Olen aina ennen luullut, että maantieto on vain yksi ja sama asia eikä siinä olen mitään "ylinmääräisiä haaroja" jotka liittyvät toisiinsa.


 Opin myös sen, että kaikissa kolmessa karttaprojektijossa on aina jokin virhe. Kulmat, välimatkat ja pinta-alat vääristyvät siten, että vain yksi voi olla yhdellä kerralla oikein. Esim. jos välimatkat ovat oikein, ovat kulmat ja pinta-alat väärin. Yleisimmin ja tunnetuin karttaprojektio on Mercatorin projektio.

Opin mitä lyhenne GIS tarkoittaa. GIS (Geographical Information System) tarkoittaa paikkatietojärjestelmää, joka muodostuu ohjelmistosta ja sen käyttäjästä sekä paikkatietoaineistosta. Google Earth on paikkatiedon sovelluksista tunnetuin. 

Olen omassa elämässäni kohdannut lähinnä maanosien nimeämistä ja kordinaattien lukemista.